Olen Tuomas Aarni, 40v, tietojenkäsittelytieteiden FM Oulun yliopistosta. Olen kokoomuksen ehdokas Oulun kaupunginvaltuustoon kuntavaaleissa 2025. Ehdokasnumeroni on 398.
Työskentelen verkkokaupan ja datalla johtamisen asiantuntijana.
Kuluvalla kuntavaalikaudella 2021-25 olen toiminut varajäsenenä hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa sekä silloisessa hyvinvointilautakunnassa.
Aiemmilla vaalikausilla 2012-21 olen toiminut Oulun Tietotekniikka / Oulun Digi liikelaitoksen johtokunnassa sekä tarkastuslautakunnassa.
Muissa järjestöissä tärkeimmät tehtäväni ovat hallituksen jäsenyydet ADHD-liitto ry:ssä sekä Oulun seudun ADHD-yhdistys ry:ssä.
Kokoomusyhteisössä olen toiminut aiemmin mm. puoluevaltuuston varajäsenenä, Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen sekä Oulun kunnallisjärjestön hallitusten jäsenenä.
—
Olen syntynyt ja asunut Oulussa käytännössä koko ikäni. Hyvästä syystä, tykkään kaupungista. Täällä on hyvät koulut ja korkeakoulut, paljon mahdollisuuksia harrastaa sekä edullista asua. Haluan osaltani pitää huolen, että nämä ovat mahdollisia jatkossakin.
Valitettavasti olemme jo vuosia seuranneet laskevaa trendiä, Oulua ei pidetä vetovoimaisena yritystoiminnan kannalta. Etenkin EK:n kuntarankingin viimeisin sijoitus -vasta 21. koko maassa- on vakava epäonnistuminen. Yritysten onnistuminen ratkaisee myös laajemmin koko kaupungin onnistumisen: vain toimivat ja kannattavat yritykset voivat luoda ympärilleen hyvää työpaikkojen ja verotulojen kautta.
Joissakin konteksteissa tavataan sanoa, että yrityksillä on oltava yhteiskuntavastuu. Mielestäni suhteen pitää toimia toiseenkin suuntaan: yhteiskunnalla on oltava yritysvastuu!
—
Yleisen maailmantilanteen vuoksi turvallisuus ja varautuminen ovat minulle tärkeitä teemoja, tuskin tarvitsee perusteluja.
—
Kuten ei-poliittisista tehtävistäni voi päätellä, kuulun nepsy-diagnosoituun vähemmistöön. Näissä asioissa haluan edistää tietoisuutta aiheesta, sekä parantaa meille haasteellisia asioita. Kunnan toiminnassa näitä keinoja ovat mm. kasvatus ja koulutus, työelämä, nuorisotyö, harrastusmahdollisuudet, esteettömyys muussakin kuin fyysisessä mielessä.
Otan nepsy-asiat todella henkilökohtaisesti ja jatkan työskentelyä näiden puolesta, kävi kuntavaaleissa miten tahansa.
—
Kiitos kun luit näin pitkälle! Vastaan mielelläni kysymyksiin jos on kysyttävää.
Yhteystietoni: tuomas at tuomasaarni piste fi
Facebook-sivuni: https://www.facebook.com/aarni.tuomas
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/tuomasaarni/
-Tuomas